Olympus OM-D E-M5 ja wanhat objektiivit

Tänään testailin miten uusi Olympus OM-D E-M5 toimii yhdessä vanhojen käsitarkenteisten objektiivien kanssa. Jostain syystä näiden wanhojen linssien kanssa on hauska leikkiä. Tämä juttu on tavallaan jatkoa OM-D E-M5 huomioilleni, joiden ensimmäinen osa löytyy täältä.
Kuten jotkut lukijat saattavat muistaa, kirjoittelin aikoinaan samasta aiheesta GF1:n kanssa, ja ne jutut löytyvät allaolevista linkeistä:
Wanhaa lasia GF1:een osa 1
Wanhaa lasia GF1:een osa 2
Noista ajoista moni asia on ehtinyt muuttumaan, minulla on nyt mm. tuo PanaLeican 45mm macro joten pikkutelen puutteen takia ei näitä manuaalilaseja tarvita. Mutta sitten itse asiaan:

Olympus OM-D E-M5 ja manuaalilasit sovitteella

Verrattuna GF1:een Olympuksella on etuna rungossa oleva kuvanvakaaja, jolloin kaikista näistä sovittimella käytetyistä objektiiveistakin tulee vakaajallisia. Ja kun tuo Olympuksen vakaaja toimii vieläpä erittäin tehokkaasti niin homma pelittää hienosti.

Käsin tarkentamisen avuksi OM-D:ssä on "magnify" eli suurennustoiminto, jonka voi konfiguroida esimerkiksi fn1- tai fn2-nappulalle. Itse tein MySet-säädön manuaalilaseilla kuvaamista varten, johon asetin sitten suurennustoiminnon mukavasti peukalolle osuvalle fn1-napille. Nappia painamalla näkee siis suurennoksen kuva-alalta (paikka säädettävissä) jonka avulla käsin tarkentamisen saa kohdalleen. Mutta sitten pikku huomio joka ainakin onnistui hämäämään minua ensialkuun pahemman kerran: magnify-toiminnon käynnistämiseksi fn1-nappia pitää painaa hyvin nopeasti, jos nappi on pohjassa pitempään niin suurennos ei mene päälle. Tästä jää ensin se fiilis että kamerassa tai suurennustoiminnossa olisi jotain vikaa! Asia piti oikein tarkistaa Internetin kaikkitietäviltä keskustelupalstoilta ennenkuin uskoin että kyseessä on kameran "ominaisuus". Muut toiminnot samassa napissa toimivat ihan normaalisti - tässä voisi olla jotain firmiksellä korjattavissa olevaa... Oikeasti Sonyistä löytyvä "focus peaking" -toiminto on kyllä mielestäni käsin tarkentamiseen parempi kuin suurennus (sen kun saisi firmispäivityksenä vielä) mutta kyllä tälläkin tulee ihan hyvin toimeen.

Sähköinen etsin on hyvä näiden manuaalilasien kanssa myös siksi että etsinkuva ei hämärry vaikka objektiivi olisikin koko ajan himmennettynä pienemmälle aukolle. Itseasiassa syväterävyyden esikatselu on ikäänkuin käytössä koko ajan! Optisissa etsimissä valoa tulee pienemmällä aukolla vain yksinkertaisesti vähemmän etsimeen ja kuvaaminen on hankalampaa. Yleensä niiden kanssa joutuukin toimimaan siten että tarkentaa (ja jopa sommittelee) kuvan täydellä aukolla ja sitten vasta himmentää ennen laukaisua - näinhän automaattisetkin peilikamerat toimivat. Siinä ei tahdo sormet enää riittää nopeissa tilanteissa!

A-automatiikalla Olympus osaa valottaa kuvat automaattisesti vaikkei kamera valitusta aukosta mitään tiedäkään.

Testikuvia

Alla sitten testikuvasarja Minolta MD 50mm f1.7 -objektiivilla. Kaikissa kuvissa suljinaika on ollut 1/160 ja ISO 200. Aukkoa on himmennetty täydeltä 1.7 aukolta aina aukolle 16 asti ja FL-36R salaman tehoa on säädetty joka kuvaan siten että valotus nallen valaistulla puolella on (pitäisi olla) sama. Kuvasin jpg-kuvia kameran monotone-asetuksella ilman mitään erikoisempia säätöjä.

Kuvat ovat screenshotteja Bibble-ohjelmasta ja niissä näkyy Bibblen suurennuslasi. Tarkennus on noihin nallen silmän edessä oleviin karvoihin. Kuvia klikkaamalla ne aukeavat hiukan suuremmiksi vertailua varten. Terävimmillään tämä yhdistelmä näyttäisi olevan tuossa f8 paikkeilla jonka jälkeen diffraktio alkaa syömään terävyyttä.

Lisäys 29.1.2013: http://www.jariharjula.com/2013/01/om-d-e-m5-vanhat-objektiivit-ja.html 

f1.7

f2.8

f4

f5.6

f8

f11

f16

Olympus OM-D E-M5 ensihuomioita

Kokosin tähän kiinnostuneille omia ensimmäisiä havaintojani Olympus OM-D E-M5 -kamerasta. En ala toistelemaan kameran ominaisuuksia, sen luettelon jokainen löytää varmasti haluamaltaan kamerasivustolta. Nämä ovat siis henkilökohtaisia huomioitani, satunnaisessa järjestyksessä.

Kuvanvakaaja, varsinkin lähikuvauksessa

Olympuksen uusi 5-akselinen kuvanvakaaja rungossa on selvä kehitysaskel. Aiemmin minulla on ollut Sonyn runkovakaajia sekä Panasonicin optiikoissa olevia vakaajia. Tämä OM-D:n vakaaja tuntuu toimivan paremmin, käsivaralta pystyy käyttämään tosi pitkiä valotusaikoja kuvien tärähtämättä - siis verrattuna esimerkiksi GF1-runkoon ja vakaajalla varustettuun samaan objektiiviin. Tässä tapauksessa vertaan nyt Pana/Leica 45mm macro-objektiivia molemmissa rungoissa.

"Taistelevat luteet"
Olympus OM-D E-M5, Panasonic-Leica 45mm f2.8 macro, f4, ISO 200

Ylläoleva kuva olkoon kontribuutioni kansallisromanttiseen kulttuuriperintöön nimeltään "Taistelevat luteet". Olin ajatellut testata uutta Olympustani kuvaamalla juuri kukkimaan alkaneita auringonkukkia mutta kun huomasin kukkien olevan täynnä kaikenlaista elämää päädyinkin joustavasti sitten kuvaamaan noita ötököitä. Ja ilokseni huomasin että Olpparin vakaaja toimii hienosti lähikuvien kuvaamisessa käsivaralta. Harmillisesti tässä kuvassa ei syväterävyys ihan ole riittänyt, mutta ainakin nuo Olympuksen paljonpuhutut värit siinä on! Sähköinen etsinkin on tällaisten kuvaamisessa kova sana, kameraa ei tarvitse nostaa silmältä ollenkaan kuvatessa.

Ergonomia ja käytettävyys

Kamera on yllättävän pieni kun sitä pitelee kädessään, kuvissa se näyttää isommalta. Ja tämä on hyvä asia - pannariobjektiivin kanssa kombo sujahtaa helposti taskuun. Säätimet ja nappulat ovat hyvillä paikoilla ja helppokäyttöisiä ja takaseinän peukalotuki tekee kuvausotteesta hyvän vaikka kamera onkin pienikokoinen.

Erityisesti Olympuksen "MySet"-säädöt ansaitsevat maininnan, kameraan kun on helppo konffata talteen erilaiset perussäädöt erilaisiin kuvaustilanteisiin, esimerkiksi MySet 1:ssä minulla on "perus"säädöt, MySet 2:ssa on "action"-säädöt ja MySet 3:ssa muotokuvasäädöt. Kamera on todella räätälöitävissä kunkin kuvaajan ja tilanteen tarpeisiin. Vielä kun nuo MySetit voisi nimetä itse!

Pieni mukava ominaisuus on mm. se, että kameran takanäytöltä kuvaa zoomatessa kuva zoomautuu automaattisesti siihen kohtaan johon kuvatessa tarkennuspiste oli asetettu. Yksinkertainen pikku asia, joka kuitenkin monesta kamerasta puutuu.

Langaton salama

Olympuksen langaton salamanohjaus on myös kiva asia, jos tykkää kuvata pikkusalamavaloilla. Rungon mukana tuleva tuikku osaa ohjata Olympuksen R-merkinnällä varustettuja salamalaitteita langattomasti ja säätäminen tapahtuu helposti kameran takanäytöltä. Alla vielä kuva kärsivällisesti poseeraavasta nallesta jonka räpsäisin tätä salamaominaisuutta kokeillessani.

Olympus OM-D E-M5, Panasonic-Leica 45mm f2.8 macro, f2.8, ISO 200
Valaistu langattomasti yhdellä FL-36R salamalla

Valituksen aihetta 

Kamerarunko on julkaistu jo aikoja sitten ja nykyään sitä löytää jo ihan kamerakauppojen hyllyiltäkin, mutta vara-akut ovatkin sitten mahdottomia löytää. Käsittämätöntä kuinka vaikeaa niiden kauppoihin saaminen voi olla. Ja tämä kamera vielä kuluttaa akkua kiivaampaan tahtiin kuin moni muu joten vara-akuille olisi kyllä tarvetta.

Tässä nyt ensimmäisiä havaintojani uudesta rungostani, jatkossa varmaankin kirjoittelen vielä lisää. Jos et vielä lukenut aiempaa juttuani Olympuksen hankinnan syistä, löydät sen täältä.

Klassikko kestää ajan hammasta - Minolta 50mm f2.8 macro

Minolta 50mm f2.8 macro

Yksi suosikkiobjektiiveistani on Minoltan 50-millinen f2.8 macro, jonka olen hankkinut käytettynä joskus 90-luvulla. Jo silloin se näytti siltä että sitä on todella käytetty eikä pidetty ainoastaan vitriinissä. Ulkoasustaan huolimatta linssillä sai toistuvasti hyviä kuvia, joten en ole siitä raaskinut koskaan luopua.

Jotain kertoo sekin, että samaa objektiivia on valmistettu jo vaikka kuinka kauan, Sonyn nykymalliston 50mm f2.8 macro on edelleen käytännössä sama objektiivi kuin oma kakkulani, joka on valmistettu joskus 80-luvun loppupuolella.

Objektiivin aukkoväli on 2.8 - 32 ja himmentimessä on seitsemän lamellia. Se tarkentuu 20 senttiin jolloin suurennussuhde on 1:1. Objektiivin fyysinen pituus kasvaa lähelle tarkennettaessa joka kannattaa huomioida ennenkuin tarkentaa oman objektiivinsa päin kiveä! Tämä pidentyvä rakenne lienee myös ainakin tämän vuosimallin heikoin lenkki, oma objektiivini tuntuu hiukan hankaavan vastaan oikein lähelle tarkennettaessa - en ole silti koskaan huomannut että se vaikuttaisi mitenkään kuviin. Filtterikierre on 55mm ja etummainen elementti on erittäin syvällä objektiivin sisällä siten että siinä on ikäänkuin sisäänrakennettu vastavalosuoja - kätevää. Automaattitarkennus tapahtuu perinteisesti rungon moottorilla eikä ole sieltä nopeimmasta päästä kuten makrolinsseillä on tapana. Mitään mainittavia vääristymiä ei kuvissa ole, sekin makroille tyypillistä.

Parasta objektiivissa on kuitenkin sen piirto. Resoluutio on mahtava ja pientenkin yksityiskohtien kontrasti hyvä - jo täydellä aukolla kuvatessa. Pienellä himmentämisellä kuva paranee vielä hieman ja terävimmillään se tuntuisi olevan aukon f8 paikkeilla. Rajat eivät ole tulleet vastaan 24MP täyskennoisella eikä myöskään 16MP APS-C-kennoisella rungolla. Jo 6MP digirungolla aikanaan tämä objektiivi piirsi hienoja kuvia.

Nokkosperhonen
Sony a57, Minolta 50mm 2.8 macro

Etenkin nyt digiaikakaudella perustotuus siitä että hyvä lasi on aina arvokasta pitää paikkansa. Oma 50-milliseni on ollut itselläni jo kahdessa filmi- ja neljässä digirungossa ja on tuottanut aina vaan skarppeja kuvia. Ja alunperin olen ostanut lasin käytettynä! Kallishan se silti oli, muistaakseni noin tuhat markkaa. Jos päättäisin myydä objektiivini jota olen siis käyttänyt jo kolmella vuosikymmellä jäisin varmaankin voitolle - aika harva tekninen vempain säilyttää arvonsa yhtä hyvin. Väliin mahtuu jopa aikoja jolloin näytti siltä että kukaan ei enää tule valmistamaan kameroita joihin objektiivi sopisi.

Nykyään Sonyn valikoimasta löytyy vaihtoehdoksi esimerkiksi 30mm f2.8 makro-objektiivi kroppikennoisille kameroille joka on saanut paljon kehuja vaikka onkin edullinen mutta täydelle kennolle tällainen käytetty minoltan makro on edelleen erinomainen löytö. Uutena Sonyn 50mm f2.8 macro pyörii jossain viidensadan euron hinnoissa - uudessa versiossa erona tähän vanhaan on focus hold-nappula ja full/limit -tarkennusalueen valintakytkin.

Toki kannattaa muistaa että objektiivit ovat yksilöitä ja oma kappaleeni on varmasti sieltä paremmasta päästä. Joka tapauksessa mielestäni harrastajan kannattaa mieluummin sijoittaa vähät rahansa muutamaan hyvään objektiiviin, kamerarunkoja kun tulee ja menee. Käytettyjen kyttääminen on selvää säästöä molemmissa, varsinkin digirungot menettävät arvonsa käytettyjen markkinoilla nopeasti muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Käytetty objektiivi sen sijaan voi helposti säilyttää arvonsa vuosikausia. Myös käyttöarvonsa.

Kennokokokysymys

Minulla on viime aikoina ollut käytössäni kolmen eri kennokoon kameraa ja koska niistä yksi sai nyt lähteä, ajattelin hiukan kirjoitella omia näkemyksiäni aiheesta josta on kirjoitettu kyllä jo varmaan ihan liikaakin.

Luovuin siis taannoin täydenkennon kamerastani ja vaihdoin senkin m4/3:een. APS-C -kokoinen Sony jäi edelleen käyttööni noiden peilittömien lisäksi. Vaihdon jälkeen minulla on siis vain "vajaakennoisia" kameroita. Miksi ihmeessä?

Aiemmin täydenkennon kameroilla oli selkeä etumatka kuvanlaadussa, dynamiikassa, resoluutiossa ja kohinassa. Mielestäni ero on kaventunut, tai ainakin pienemmät kennot ovat tulleet niin paljon paremmiksi että erot, jotka eivät tietenkään sinänsä ole kadonneet minnekään ovat muuttuneet monenlaisessa kuvaamisessa merkityksettömiksi. Pienikennoisillakin kameroilla saa hyviä kuvia ISO 1600 -herkkyyksillä. Suurempia en juuri koskaan tarvitse. Megapikseleitä on nykyään ihan tarpeeksi jo rungossa kuin rungossa jos tarkoitus ei ole kuvata mitään julistekokoisia tulosteita.

Omakohtaisesti olen lisäksi huomannut että hyvä objektiivi vaikuttaa kuvanlaatuun selvästi enemmän kuin hiukan parempi runko. Tämän jälkeen oli helppo inventoida mille järjestelmille itseltäni löytyy parhaat lasit. Omalla linssivalikoimallani täydenkennon Sony meni hiukan hukkaan ja vaikka siihen löytyykin markkinoilta aivan huippuluokan lasia (Zeiss) ovat ne myös hinnoiltaan huippuluokkaa. Mikroneljäkolmosiin sen sijaan itselläni on mukavasti hyviä objektiiveja omaan käyttööni ja lisääkin löytyy tarvittaessa vieläpä kohtuuhinnoilla. Ja nämä kakkulat on lisäksi alusta pitäen suunniteltu digirunkoihin.

Full framesta luopumisen jälkeen minulla ei myöskään ole enää yhtään digijärkkäriä jossa olisi optinen etsin. Mielestäni sähköisillä etsimillä (EVF) on monta etua optisiin etsimiin nähden ja omassa kuvaamisessani näen nuo edut tärkeämpinä kuin optisen etsimen edut. Urheilukuvaajat lienevät perustellusti eri mieltä. Yleisesti ottaen kaikkien APS-C-järkkärien optiset etsimet ovat ihan kauheita tunneleita. Sony a850:ssä oli kyllä erinomainen optinen etsin niihin verrattuna, mutta ei siitä voinut esimerkiksi valotusta tietenkään arvioida. Sähköisissä etsimissä näkee livenä valotuksen säätöjen vaikutuksen kuvaan, jota lisäksi voi höystää tarpeen mukaan esimerkiksi "focus peaking" tai "highlight/shadow" -korostuksilla, histogrammilla tai mitä informaatiota kukin nyt tarvitseekaan. Pelkällä takanäytöllä en kyllä tulisi toimeen, mielestäni kamerassa pitää olla "oikea" etsin. Laukaiseminenkin on vakaampaa kun kamera on tuettuna nenään/otsaan/poskeen käsien lisäksi.

Edellisestä seuraa myös se, että yhdessäkään kamerassani ei ole enää heiluvaa peiliä. Tämä sinänsä hieno mekaaninen keksintö on kyllä jo hiukan eilispäivää, vai mitä? Heiluvan peilin puuttuessa kamerani ovat hiljaisempia ja saattaapa käsivaralta kuvatessa tärähdysherkkyyskin olla pienempi. Kaiken kaikkiaan oletan että tilaavievä hienomekaaninen peili jää lähitulevaisuudessa historiaan osana kameroiden luonnollista kehityskaarta. Peilitön kamera on helpompi suunnitella ja halvempi valmistaa ja samalla voidaan suunnitella järjestelmiä joissa objektiivi on lähempänä kennoa.

Yksi syy täyskennoisen kameran puolesta olisi varmasti erittäin kapean syväterävyysalueen havittelu, esimerkiksi muotokuvauksessa tai muutoin efektinä. Pienempikennoisilla ei koskaan saavuteta samanlaista vaikutelmaa kun täysikennoisilla tai varsinkaan sitä suuremmilla keskikoon kameroilla. Itselleni tämä ei ollut niin tärkeää että olisin sillä perustellut itselleni täydenkennon systeemin (ja siihen kuuluvien objektiivien) omistamisen. Harvemmin mainittu sitten on tämän asian kääntöpuoli, eli se että pienemmillä kennoilla saavutetaan enemmän syväterävyyttä suuremmalla aukolla joka on huomionarvoinen etu esimerkiksi käsivaralta maisemia kuvatessa, varsinkin iltahämärissä. Lomakuvaajalle on melkoinen etu jos maisemia voi kuvata aukolla f5.6 eikä esimerkiksi f16 kun kuitenkaan ei ole sitä jalustaa matkassa mukana.

Sekalainen käsivaralta kuvattu lomamaisemakuva Norjasta,
Sony a57 ja 18-55mm kittizoomi

Sama etu vaikuttaa muuten myös lähikuvauksessa jossa syväterävyysalue on aina erittäin kapea. Pienikennoisella saattavat hyönteisen molemmat silmät mahtua syväterävyysalueelle aukolla joka mahdollistaa vielä käsivaralta räpsäisyn.

Viimeinen ja ehkä tärkein pointti itselleni on kuitenkin se, että hyvälaatuinen täyden kennon kamerarunko muutaman laadukkaan ja valovoimaisen objektiivin kera on helposti pari kiloa painavampi paketti kuin vastaava peilitön vaihtoehto. Kennokoon vaikutus kannettavan tavaran määrään kertautuu linssivalikoiman kasvaessa. Ja reissuun lähtiessä pitää sitten aina pohtia mitä ottaisi mukaan ja mitä jättäisi kotiin. Uusi Olympus OM-D E-M5 -runkoni ja voimakolmikko mahtuu helposti takin taskuihin, eikä silti tarvitse tinkiä kuvanlaadusta tai rungon ominaisuuksista. Ja kuten niin usein on todettu, paras kamera on se joka on mukana, ei se joka jätettiin kotiin.

[Tuo mainittu voimakolmikkoni pärjäsi muuten hienosti lensrentalsin testeissä:
http://www.lensrentals.com/blog/2012/05/wide-angle-micro-43-imatest-results
http://www.lensrentals.com/blog/2012/05/standard-range-micro-43-imatest-results ]