Sony a57 ja a65 - eri kamera samoissa kuorissa?

Sonyn järkkäreissä on mielenkiintoinen pari, nimittäin a57 ja a65. Ulkoisesti kameroita ei oikastaan erota toisistaan sillä niiden kuoret ovat identtiset. Mutta sisuskaluissa on isoja eroja. Ja vaikka toisen mallimerkinnän numero on suurempi kuin toisen ei kyse ole siitä että toinen olisi "parempi". Ne vain soveltuvat erilaisiin käyttötarkoituksiin.

Merkitseviä eroja on kaksi:

Kenno

Sony a57:ssa on kuudentoista megapikselin kenno ja a65:ssä 24MP. Kennot ovat hyvin erilaisia luonteeltaan. Viisseiskan kenno on myös Nikonin ja Pentaxin kameroissa tutuksi tullut, hämäräkuvausominaisuuksillaan aikoinaan hämmästyttänyt erittäin suosittu malli. Siinä riittää dynamiikkaa ja korkeillakin ISO-herkkyyksillä saadaan käyttökelpoista kuvaa. Näin ollen a57 on oikea valinta jos tarkoitus on esimerkiksi kuvata paljon nopeita suljinaikoja vaativaa urheilua sisätiloissa.

Sony a65:n kennolla on enemmän pikseleitä kuin missään muussa tämänhetkisessä kroppikennoisessa kamerassa, kokonaista kaksi tusinaa. Kennon tuottamissa kuvissa on enemmän detaljeja ja kontrastia kuin viisseiskassa. Mutta jotta 24 megapikseliä saadaan hyötykäyttöön, pitää kameran nokalla olla tarpeeksi hyvä lasi ja kameran pysyttävä paikoillaan laukaisun ajan - etenkin kun tällä kameralla kannattaa käyttää ISO 100 herkkyyttä jos vain mahdollista. Herkkyyden kasvaessa dynamiikka heikkenee ja kuviin ilmaantuu kohinaa paljon enemmän kuin a57:lla. Huolellinen kuvaaja kuitenkin palkitaan kuusvitosen tapauksessa sitten kuvilla joista saa suuria, kauniita printtejä tai joita voi rajata reilumminkin kuvanlaadun kärsimättä. Hyvä objektiivi ei edes kroppikennoisen Sonyn tapauksessa aina tarkoita samaa kuin kallis, DT "easy choice" -linssit ovat kohtuullisen edullisia ja erittäin skarppeja (mieleen tulevat nyt ainakin 30mm macro, 35/1.8 ja 85/2.8).

Kuusseiskan kenno on sama kuin a77:ssakin, joten siihen pätevät kennon ja kuvatuotosten osalta samat asiat.

Siis: jos haluat suuria tulosteita, kamerasi on usein jalustalla ja omistat hyvän objektiivin, valintasi on a65. Jos taas kuvaat käsivaralta nopeissa tilanteissa tai hämärässä, a57 on parempi.

Jos haluaa tehdä isoja tulosteita vaikkapa tämäntyyppisistä kuvista, a65:n kenno tuottaa jälkeä.
Eihän se webbikokoisena jpg:nä miltään tietenkään näytä.
Sony s65, Sony DT 35mm 1.8, ISO 100

Sähköinen etsin

Toinen merkitsevä ero kameroiden välillä on sähköinen etsin. A57:n sähköinen etsin on 1,4 miljoonan pikselin LCD kun taas a65:ssä (ja a77:ssa) on 2,4 miljoonan pikselin OLED -paneeli, jonka kuva on olennaisesti parempi.

Molempien etsinkuva on kroppikennoiseksi järkkäriksi suuri: Kroppikorjattuna kuusvitosella 0,73X ja viisseiskalla 0,69X. Ero on huomattava verrattuna APS-C -kokoisten järkkärien optisiin tunneleihin jotka ovat ihan tyypillisesti luokkaa 0,5X.

Käytännössä a65:n sähköinen etsinkuva on niin paljon parempi että jos hämäräkuvausominaisuuksia ei todella tarvitse, on kuusvitonen ehdottomasti allekirjoittaneen valinta näiden kahden kameran välillä. Ihanteellista toki saattaisi olla omistaa yksi kumpaakin, jolloin kameran voisi valita aina käyttötarkoituksen mukaan ja silti käsissä olisi aina tutulta tuntuva työkalu jossa kaikki menut ja napit ovat samoilla tutuilla paikoillaan.

Eri kuorissa sitten?

Kalliimmassa hintaluokassa voi sitten valita myös "saman kameran eri kuorissa", sillä magnesiumrunkoinen ja sääsuojattu a77 pitää sisällään saman kennon ja etsimen kuin a65. Toki tuplaseiskassa on muitakin hienouksia kuten kaksi säädinkiekkoa, tarkennuksen hienosäätö ja niin edelleen.

Ihan erikseen pitää vielä antaa Sonylle pisteet siitä, että heillä sama akku sopii suurimpaan osaan järkkäreistä, toisin kuin joillakin toisilla valmistajilla.

Huom: En ole vielä päässyt kokeilemaan uutta a58:aa jossa on ihan uusi 20MP kenno ja 1,4 miljoonan pisteen OLED-etsin.

Testissä Pentax Super-Multi-Coated Macro-Takumar 50mm f4

Pentax Super-Multi-Coated Macro-Takumar 50mm f4

Taas kerran blogissa pelleillään wanhojen objektiivien kanssa. Sonyn digijärkkäreihin saa sovitteella kiinnitettyä m42-kierteisiä objektiiveja. Muunkinlaisia laseja voi adapterilla kiinnittää mutta useimpien kohdalla tarvitaan adapteri joka sisältää optiikkaa jolloin kuvanlaatu yleensä heikkenee. m42 -laseissa etäisyys optiikan ja kennon (tai filmin) välillä on suunniteltu pitemmäksi kuin Sony/Minolta alpha-bajonetin objektiiveissa - väliin mahtuu siis adapteri.

Pentaxin Takumar-objektiiveilla on harrastajien keskuudessa kova maine aikansa parhaimmistoon kuuluvina laseina. Kokeillaanpa mitä saadaan aikaiseksi kun kroppikennoiseen Sonyn runkoon kiinnitetään vanha Pentaxin lasi halvalla kiinalaisella adapterilla.

Pentax Super-Multi-Coated Macro-Takumar 1:4/50mm

Kokeilun kohteena on ylläolevissa kuvissa näkyvä Pentaxin 50-millinen Super-Multi-Coated Macro-Takumar f4. Tätä versiota valmistettiin tietääkseni vuodesta 1971 vuoteen 1979. Kakkula on tehty metallista ja lasista, ei muovista niinkuin nykylasit. Työn laatu on mahtava ja rakenne kuin panssarivaunulla. Tämä objektiivi ei pikku kolhuista säikähdä, luulen että ydinsodan jälkeen ainostaan torakat ja vanhat Pentaxin objektiivit olisivat toimintakykyisiä.

Suodinkierre on tavalinen 49mm, paino n. 250 grammaa, aukkoväli f4 - f22. Optinen rakenne on yksinkertainen neljä elementtiä kolmessa ryhmässä. Kyseessä on klassinen Tessar-tyyppi joka on hyvin yksinkertainen ja tuottaa terävän ja kontrastikkaan kuvan. Erilaisia vääristymiä on yleensä vähän koska Tessareissa on tavallista vähemmän lasin ja ilman välisiä pintoja. Kääntöpuolena on se että Tessareista ei saada yleensä tehtyä kovinkaan valovoimaisia. Tämänkin Takumarin maksimiaukko on vaatimaton neljä. Lähimmällä tarkennusetäisyydellä surrennossuhteeksi täydellä kennolla tai filmirungolla tulee 1:2.

Objektiivin etuelementti on useita senttejä etureunan sisäpuolella, joten vastavalosuoja ei ole tarpeen.

Macro-Takumar soveltuu erittäin hyvin esimerkiksi reprolasiksi dokumenttien tai vaikkapa diojen kopioimiseen, sillä sen tarkennustaso vaikuttaisi olevan hyvin tasainen. Vääristymät ovat hyvin kurissa. Viisilamellinen himmennin tekee  terävyysalueen ulkopuolella olevista huippuvalopisteistä varsin kulmikkaita paitsi täydellä nelosen aukolla, jolloin ne ovat pyöreitä.

Lähikuvaus, käsitarkennus ja focus peaking

Sovitteella kiinnitettyjen objektiivien kanssa automaattitarkennus ei toimi vaan se pitää hoitaa käsipelillä. Normaalisti tämä on hankalaa, hidasta ja epävarmaa useimpien nykyisten digijärkkärien kanssa sillä niiden etsinkuva on pieni eikä tähyslasia ole optimoitu käsin tarkentamista ajatellen. Sonyn järkkärit (myös NEXit) ovat mukava poikkeus, niissä kun on nykyään sähköinen etsin ja siinä näkyvä "focus peaking" -toiminto. Focus peaking tarkoittaa sitä, että etsinkuvan päällä näytetään halutulla värillä kuvan terävimmät (kontrastikkaimat) kohdat. Eli kun tarkennus on kohdallaan esimerkiksi kuvauskohteen silmän kohdalla, etsinkuvassa näkyy punainen korostus samaisen silmän päällä. Toiminto tekee käsin tarkentamisesta helppoa ja jopa melko nopeaa.

Makro- ja lähikuvauksessa automaattitarkennuksen puute ei muutenkaan haittaa, sillä yleensä käsin tarkentaminen on joka tapauksessa tarpeen kapean syväterävyysalueen saamiseksi oikeaan kohtaan. Nykypäivän objektiivien käsin tarkentaminen on usein hankalaa koska automaattitarkennuksen nopeuttamiseksi niiden tarkennusrenkaan liike lähimmästä etäisyydestä äärettömään on hyvin lyhyt. Testaamassani Pentaxissa tarkennusrenkaan liike on piiiiitkä jolloin tarkentaminen on mahdollista tehdä erittäin tarkasti. Lisäksi Takumarin tarkennustuntuma on sormissa mahtava, rengas pyörii sulavasti ja juuri sopivalla vastuksella. Tällaisia kakkuloita ei juuri enää valmisteta!

Näin ollen käsitarkenteisen makrolinssin sovittaminen Sonyn SLT-runkoon ei olekaan mitenkään tyhmä idea vaan saattaa olla ihan kelpo vaihtoehto kalliille autofocusobjektiiville lähikuvaamiseen. Samoin totisemmassa videokuvaamisessa tällainen manualitarkenteinen lasi on kohdallaan ja lisäksi äänetön.

Otetaan sitten kuvia ja katsotaan

Tässä sitten muutamia mallikuvia joita testaillessa otin. Ensimmäisessä hortensiakuvassa kamera oli tukevasti jalustalla ja ainoana valonlähteenä oli tavallinen keittiön kattolamppu:

Hortensia
Sony a57, Pentax S-M-C Macro Takumar 1:4/50, f8, ISO 100

Kuvanlaatu on ällistyttävän hyvä! Kokeilin myös käsin tarkentamista vauhdikkaan koirani kanssa. Osumaprosentti focus peakingista huolimatta oli luokkaa 10%, eli ei kovin hyvä automaattitarkennukseen verrattuna, mutta ne ruudut joissa tarkennus osui kohdalleen olivat kyllä todella skarppeja, alla yksi esimerkki:

Sony a57, Pentax S-M-C Macro Takumar 1:4/50, f4, ISO 800
Kuvattu käsivaralta

100% osasuurennos edellisestä

Onko käsissäni Pentaxin Takumarien unohdettu helmi? Yleensä harrastajat hehkuttavat vain niitä valovoimaisia Takumareja ja ilmeisesti tämän makrolasin heikko valovoima ei kiinnosta keräilijöitä. Optisesti kyseessä on joka tapauksessa mahtava objektiivi.

Plussat

• Skarppi ja kontrastikas!
• Näppärän kokoinen
• Laadukas ja kestävä metallinen rakenne
• Tarkennustuntuma

Miinukset

• Vaatimaton valovoima
• Käsin tarkentaminen liikkuvaan maaliin hankalaa focus peakinginkin avustamana

Vaihtoehtojakin löytyy

Käytetyn objektiivin hankkiminen rahasyistä on joskus ihan järkevä vaihtoehto, etenkin lähikuvaukseen. Kannattaa kuitenkin muistaa että Sonyn valikoimasta löytyy kroppikennoisille varsin edullinen ja kuvanlaadultaan erinomainen 30mm DT macro jonka hinta ei välttämättä paljoa poikkea esimerkiksi macro-Takumarin ja adapterin yhteenlasketusta hinnasta. Täysikennoisen kameran tapauksessa vaihtoehdot ovat hiukan kalliimpia, ainakin uutena hankittaessa. Uudempien objektiivien kaupanpäällisiksi saa ainakin automaattitarkennuksen eikä tarvitse erillisiä adaptereita.

Esimerkiksi vanha Minoltan 50-millinen macro on erittäin hyvä lasi ja niitä löytää joskus käytettynä ihan sopuhintaan. Koska omistan myös sellaisen, ajattelin bonuksena katsoa miten vanhat viisikymppiset makrot pärjäävät leikkimielisessä kisassa keskenään:

Pentax S-M-C Macro Takumar 50/4 vastaan Minolta AF 50/2.8 Macro

Vertailin huvikseni Macro-Takumaria Minoltan 50mm f2.8 macron kanssa. Minoltan objektiivista kirjoittelinkin jutun jo viime vuonna, se löytyy täältä: "klassikko kestää ajan hammasta".

Testiasetelma oli yksikertainen, asetin kameran jalustalle, valaisin pehmolelun yhdellä salamavalolla ja otin kuvia aukoilla 4, 5.6 ja 8 molemmilla objektiiveilla. Molemmat lasit tarkensin käsin focus peaking -toiminnon avulla. Suljinaika on kaikissa kuvissa sama 1/100, salaman tehoa muutin aukkoa vastaavaksi. Alla kokonainen testikuvaruutu:

Testiasetelma
Sony a57,  Pentax S-M-C Macro Takumar 1:4/50, f8, ISO 100

Allaolevassa kuvassa on 100% osasuurennokset eri aukoilla ja objektiiveilla. Jos näistä jotain haluaa päätellä, niin molemmat objektiivit ovat erittäin skarppeja ja kontrastikkaita näillä aukkoarvoilla. Pentax jää ehkä hieman jälkeen Minoltan macrosta aukolla f4, joka on siis Pentaxille täysi aukko ja Minoltalle aukon verran täydestä himmennetty. Ero häviää himmennettäessä pienemmille aukoille. Minoltan 50mm f2.8 macro on mahdollisesti skarpein omistamani lasi, joten Pentaxin suoritus on erinomainen tässä testissä. Kannattaa vielä muistaa että kumpikaan laseista ei ole kovin uusi, Pentax on 70- ja Minolta 80-luvulta! Aina ei tarvitse hankkia uusinta uutta.

Vertailua eri aukoilla, klikkaa isommaksi